Arvot

Yö ry:n ytimessä on sen jäsenistöstä lähtevä halu toimia. Yö ry ei siis ole etujärjestö tai taiteilijavetoinen galleria vaan toimintavalmiiden ja innostuneiden eri alojen ammattilaisten yhteenliittymä. Yö ry on enemmänkin liike tai yhteisö, jonka suuri jäsenmäärä mahdollistaa kunnianhimoistenkin aloitteiden toteuttamisen. Yhteisöllisyyden, kestävän kehityksen ja monikulttuurisuuden arvot ovat keskeisellä sijalla Yö ry:ssä ja niiden edistäminen on luonteva osa yhdistyksen toimintaa. Yhdistyksen kaikessa toiminnassa painottuu avoimuus, yhdessä tekeminen, vertaistuki ja moniulotteinen dialogisuus – vuoropuhelu taiteen eri muotojen ja alojen kuin myös taiteilijan, yleisön ja yhteiskunnan välillä. Taiteilijoiden keskinäistä vuorovaikutusta ammatinharjoittajina pyritään vahvistamaan vertaisoppimisen, -tuen ja -arvioinnin kautta.